((KATSOA NETISSÄ!)) EIF JJK 2022 27 toukokuuta 2023
JJK hakee kauden avausvoittoaan – Harjulle vieraaksi vahvavireinen EIFJJK kaatoi OTP:n Harjulla 3-0-lukemin 19. 09. 2022 Edustusjoukkue JJK jatkoi vakuuttavia otteitaan voittamalla OTP:n 3-0-lukemin sunnuntai-iltana Harjulla käydyssä kamppailussa. Tehomiehenä toimi kaksi maaleista viimeistellyt Robin Saastamoinen, Manu Manninen taas osui kertaalleen. Voiton lisäksi kotiyleisöä ilahdutti myös Tuomas Koppelomäen paluu pelikentille.
Hercules on vuonna 1998 perustettu aikuisjalkapallon ja futsalin erikoisseura, jonka perustivat aikanaan Oulun yliopiston tekniikan opiskelijat. Kaudella 2020 Hercules oli […] JJK:n voittoputki jatkui 1-0-voitolla OLS:sta 05. 2022 JJK jatkoi vahvoja otteitaan kotikentällä kaatamalla kärkikamppailussa OLS:n 1-0-lukemin. OLS tarjosi isännilleen tiukan vastuksen, mutta Robin Saastamoisen alkuhetkien maali riitti kettulaumalle lopulta kahdeksanteen peräkkäiseen voittoon.
JJK – EIF-ottelu siirtyy pelattavaksi tiistaina 15. 9. JJK matkustaa EIF:n vieraaksi Tammisaareen 26. 05. 2023 Uutiset JJK matkustaa Ykkösen seitsemännen kierroksen ottelussaan Tammisaareen Ekenäs IF:n vieraaksi. Tasaisessa sarjassa kolmantena oleva EIF tähyilee sarjakärkeen ja JJK lähtee puolestaan hakemaan kauden ensimmäistä vierasvoittoaan.
((LIVE SPORT=)) EIF JJK 27 toukokuuta 2023 08. 2023KäPaK
08. 2022 JJK:lla on edessään tämän kauden lyhyin vieraspelimatka, kun se reissaa perjantai-illaksi Kotalammen Comets Parkiin. Komeettojen isännöimä derby starttaa klo 19. Ensimmäistä kauttaan Kakkosessa pelaava Komeetat on nuori joukkue, jonka pelaajistosta huokuu näyttämisen halu ja taistelutahto. Babatunde Wusun valmentama miehistö ei kaihda fyysistä ja kovaa peliä, puolustaa tiiviisti muodossa ja hyökkää […] JJK vahvempi Kokkolassa 1-3 lukemin 23. 2022 Kettulauma jatkoi viikonloppuna voittojen tiellä hakemalla täydet pisteet GBK:n vieraana lukemin 1-3.
JJK - EIF jäi jyrän alle kun JJK otti murskaavan... | Facebook
Ottelun sävel oli selvä alkutahdeista lähtien, kun jo kolmannella minuutilla Haka joutui antautumaan ensimmäisen kerran. […] Jyväskylän yliopiston joukkue haastaa esiottelussa JJK Legendsin 14. 2022 Historia Sunnuntain JJK – KajHa kamppailua ennen on tarjolla katsojille nostalgian täyteisiä hetkiä, sillä Harjun nurmella nähdään vihdoin ja viimein JJK:n entisiä pelaajia, kun Jyväskylän Yliopiston henkilökunta haastaa JJK Legendsin klo 16:45 alkaen. Pelin erotuomarina toimii entinen FIFA erotuomari Ilkka Koho. Koho on yksi Suomen menestyneimpiä erotuomareita ja onkin viheltänyt mm.
YKKÖNEN: EIF - JJK ohjelmatiedot - Telsu.fi
JJK:n osalta pelit jatkuvat vielä varsinaisen sarjaan jälkeen pelattavassa jatkosarjassa, missä neljä parasta joukkuetta ottavat mittaa toisistaan lokakuun aikana […] Lauantaina Oulussa vastassa Hercules 09. 2022 JJK matkustaa lauantaina runkosarjan toiseksi viimeisessä vieraspelissä Ouluun Herculeksen vieraaksi. Kakkosen C-lohkon niin sanottua runkosarjaa on JJK:n osalta jäljellä enää neljän ottelun verran, joista ensimmäinen pelataan Oulussa, sarjakolmosen Herculeksen vieraana.
Tehomiehenä hääri Aleksis Lehtonen kolmella osumallaan. Kokkolalaisjoukkue GBK on ollut viime vuosina JJK:lle hankala vastustaja ja sitä se oli myös sunnuntaina, kun joukkueet kohtasivat pari vuotta vanhalla Keskuskentän tekonurmella. Alkuvihellyksen aikaan alkanut vesisade piiskasi ja liukasti pelialustaa lähes […] JJK kohtaa sunnuntaina Kokkolassa GBK:n 21. 2022 JJK kohtaa 16. kierroksen kamppailussaan vieraskentällä kokkolalaisen GBK:n klo 18:30 alkavassa ottelussa. Sunnuntain kotijoukkue GBK löytyy Kakkosen C-lohkon sijalta 9. viidellätoista pisteellään, kun taas JJK porskuttaa taulukon toisessa päässä keräämällään 39 pisteellä. Vaikean alkukauden jälkeen raitapaidat ovat onnistuneet naaraamaan itselleen myös voittoja ja hilaamaan itsensä pois putoajan paikalta.
JJK kohtaa Harjun pimenevässä syysillassa vaikean kauden jälkeen sarjapaikastaan taistelevan OTP:n. Vuonna 1946 perustettu OTP (Oulun Työväen Palloilijat) on menneinä vuosikymmeninä pelannut useita vuosia […] Oulun reissulta mukaan täydet pisteet 13. 2022 Kettumiehistö vieraili viikonloppuna sarjakolmosen, JS Herculeksen kotikentällä Oulussa. JJK jatkoi voittokulkuaan hakemalla kamppailusta 0-1-voiton Robin Saastamoisen osumalla. Kausi Miesten Kakkosessa alkaa lähestyä loppuaan, sillä runkosarjaa on pelaamatta vain kolmen kierroksen verran.
Sarjaa selkeällä erolla johtava JJK oli ottelussa ennakkosuosikki sarjapaikastaan kamppailevaa OTP:ta vastaan ja ottikin pelin haltuunsa alusta alkaen. […] lue lisää JJK taistelee sunnuntaina jälleen isoista pisteistä 17. 2022 Kettulauma saa sunnuntai-illan kamppailussa vieraakseen jälleen yhden oululaisjoukkueen, kun se isännöi OTP:tä Harjulla klo 19 alkaen. Vierasjoukkue taistelee sarjapaikastaan kynsin hampain, joten panokset ottelussa ovat isot.
Loimuan kuukauden juniori -palkinnon saajaksi huhtikuulta 2023 valittiin JJK:n 2014-syntyneiden joukkueessa pelaava Samu Kankainen! Kuukauden juniori palkittiin Harjulla JJK-KäPa ottelun yhteydessä Loimuan ympäristöpäällikkö Lauri Penttisen sekä JJK:n edustusjoukkueen pelaajan Aati Riihimäen toimesta. Perustelut palkitsemisille kuuluivat seuraavasti: Kuukauden […] KäPa katkaisi JJK:n pitkän tappiottoman putken kotikentällä 21. 2023 Otteluraportti JJK taipui 1-2-tappioon vierailija KäPan viedessä pisteet mukanaan etelän suuntaan.
Ykkösen yleisömäärät 2023 - FutisForum2
Miesten Ykkönen - FC TPS
Sarjasijoituksista huolimatta […] JJK jyräsi selvään 5-1-voittoon Kajaanin Hakasta 15. 2022 Vieraille ei jäänyt mahdollisuuksia, kun JJK marssi selkeään voittoon Harjulla. Maalinteon aloitti Robin Saastamoinen jo kolmannella minuutilla, viimeisen 5-1-osuman taas iski Juho Luoma varsinaisen peliajan päättyessä. Lisäksi osuivat Matias Sydänmaa, Aatu Manninen sekä Saastamoinen toistamiseen.
5. 23 klo 18:30. Joukkueet ovat kohdanneet Suomen Cupissa useammankin kerran, mutta kovin taisto jatkopaikasta käytiin varmastikin kymmenen vuotta sitten Harjulla, kun panoksena oli paikka Cupin […] Loimuan kuukauden junioriksi Samu Kankainen 22. 2023 Juniorit JJK palkitsee pääyhteistyökumppaninsa Loimuan kanssa kilpakauden aikana Loimuan kuukauden juniorin JJK:n eri ikäkausijoukkueista.
EIF vs JJK Jyvaskyla: Live Score, Stream and H2H results 5/27/2023
2023 Edustusjoukkue JJK eteni keskiviikkona jatkoon Suomen Cupissa kukistettuaan rangaistuspotkukilpailun jälkeen Mikkelin Palloilijat. Tiivis ottelutahti saa jatkoa jo lauantaina, kun Harjulle saapuu vieraaksi nousijajoukkue KäPa klo 16 alkaen. JJK eteni keskiviikkona Suomen Cupissa viidennelle kierrokselle kukistamalla vieraskentällä MP:n rangaistuspotkukilpailun jälkeen. Kotijoukkue MP siirtyi johtoon ottelun 8. minuutilla, kun joukkueen kapteeni Niila Forsell […] Suomen Cup jatkuu keskiviikkona Mikkelissä 16.
Hyvätunnelmaisessa ottelussa oli vauhtia ja tapahtumia ja kummatkin joukkueet kolistelivat maalikehikoita. Maaleja ei kuitenkaan lopulta nähty ja näin pisteet jaettiin 0-0-lukemin. JJK:n ja HIFK:n välinen lauantain kohtaaminen oli ensimmäinen sitten kauden 2018. Maalivirettään vielä etsivien joukkueiden välisestä […] JJK isännöi Harjulla Helsingin IFK:ta 12. 2023 Pitkä odotus on vihdoin takana ja kettulauma päästetään irti tämän kauden osalta myös omalle kotikentälleen. Ja mikäs sen hienompi tapa korkata kotinurtsi, kun aina aurinkoisella Harjulla vastaan astelee Veikkausliigasta viime kauden päätteeksi pudonnut, nimekkäitä pelaajia vilisevä HIFK.
2023 JJK:n ja Salon Palloilijoiden seurahistorian ensimmäinen kohtaaminen päättyi vahvasti kotinurmellaan esiintyneen salolaisjoukkueen selkeään 3-0-voittoon. Kotijoukkue teki peliin lähdettäessä pieniä muutoksia totuttuun formaatioonsa, mutta tuli kuitenkin otteluun odotetun fyysisesti ja onnistuikin kaksinkamppailuissa vastustajaansa paremmin. SalPa siirtyi 1-0-johtoon vajaan vartin pelin jälkeen, kun Roope Pyyskänen pääsi pommittamaan suoraan pompusta tarkan laukauksen verkon […] Lauantaina Salossa vastassa uusi tuttavuus SalPa 05. 2023 Salon Palloilijat eli tuttavallisemmin SalPa isännöi lauantaina toista sarjanousijaa JJK:ta Ykkösen neljännellä kierroksen ottelussa.
JJK ja lauantain vastustaja HIFK ovat kumpainenkin tälle kaudelle uusia tulokkaita Miesten Ykkösessä. […] Sydänmaa siirtyy määräaikaisella lainasopimuksella Vaajakoskelle 09. 2023 Matias Sydänmaa siirtyy FC Vaajakosken miehistöön määräaikaisella lainasopimuksella, joka ulottuu tämän kauden loppuun saakka. JJK:lla on kuitenkin sopimuksen mukaan mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin riveihinsä kesän siirtoikkunan auettua. Aiemmin talvella uutisoitiin JJK ja FC Vaajakosken välisestä yhteistyöstä valmentajarintamalla, kun JJK:ssa valmentajana toimiva Jori Särkkä aloitti myös FCV:n maalivahtivalmentajana. Nyt seurat tiivistävät […] JJK:lle tappio SalPan vieraana 07.
Ennakkosuosikkina lauantain otteluun lähtevä EIF on sijoittunut viime vuosina säännöllisesti sarjan kärkiviisikkoon ja eteni viime syksynä myös liigakarsintaan saakka. Pietarsaaressa pelattu, ajoittain kuumaksikin äitynyt taisto […] lue lisää Järvi-Suomen derbyn paluu – JJK ja KuPS kohtaavat Suomen Cupissa Harjulla 25. 2023 Suomen Cup Suomen Cupin 5. kierroksen arvonta on suoritettu ja arpa tuo kettujen luo kylään rakkaan vihollisen, Veikkausliigan kärkipaikkaa pitävän Kuopion Palloseuran! JJK isännöi KuPS:ia Harjulla keskiviikkona 31.
OLS sai ensimmäisellä minuutilla hätyyteltyä kotijoukkueen maalia kulmapotkun arvoisesti, mutta sen JJK selvitti ja pian alkoikin isäntien näytös. 6. minuutilla Aleksis Lehtonen kokeili puskea etukulmasta pallon […] JJK jatkaa voittoputkessa – kausikortit ennakkomyynnissä 04. 2022 OLS tarjosi JJK:lle hyvän vastuksen kärkikamppailussa, mutta sarjakärki jatkoi voittoputkeaan 1-0-tuloksella. JJK oli ottelun alussa vahva ja ainoaksi jääneen maalin iski jo 10. minuutilla Robin Saastamoinen Juho Luoman syötöstä. Isäntien toinen maali oli illan aikana todella lähellä useampaankin kertaan, mutta vieraiden maalia vartioinut Nuutti Kaikkonen teki täyden iltapuhteen ja piti joukkuettaan […] Noususta pelaava JJK saa lauantaina vieraita Oulusta 02. 2022 Syksy on ovella ja panokset jalkapallokentällä kasvavat, sillä Harjulla pelataan nyt noususta! Edelliskierroksella kaatui vieraskentällä paikallisvastustaja Komeetat ja pelit jatkuvat myös tämän viikon lauantaina jännittävällä kamppailulla, kun OLS saapuu Oulusta Kettupaitojen vieraaksi Harjulle klo 18! Sarjakärki JJK on jo varmistanut pääsynsä varsinaisen sarjan jälkeen pelattavaan jatkosarjaan, mutta ennen sitä pisteitä […] Perjantai-illan derbyssä kohdataan Komeetat 26.
Samalla katkesi JJK:n lähes kolmen vuoden mittaiseksi venynyt tappioton putki kotikentällä. Otteluun lähti kaksi nousijajoukkuetta, joiden molempien runko koostuu pitkälti omista, nuorista kasvateista. Siinä missä JJK:n puolustus on ollut rautainen maalinteon ollessa haastavaa, on vierasjoukkueen kausi käynnistynyt päinvastaisella tavalla: maalinteko […] Lauantaina Harjulla vastassa KäPa – Cupissa jatkoon rankkareilla 19.
2023 JJK lähtee keskiviikkona hakemaan Suomen Cupin viidennen kierroksen paikkaa Mikkelistä. Otteluun valmistautuminen sai ikävän käänteen, kun suru-uutinen MP:n pelaajan Joona Juntusen poismenosta tavoitti viikonloppuna jalkapalloväen. Keskiviikon kamppailu pelataan Joonan muistoa kunnioittaen. JJK ja MP ovat kohdanneet viime vuosina useampaankin kertaan jo perinteeksi muodostuneiden harjoitusotteluiden merkeissä, vaikka edellisen kerran joukkueet pelasivatkin […] JJK ja HIFK pistejakoon maalittomassa väännössä 14. 2023 Kausi 2023 avattiin myös Harjun osalta, kun JJK isännöi HIFK:ia lauantai-iltapäivän paahteisessa auringossa.
EIF Fotboll - Herrar
EIF-ottelu siirtyy pelattavaksi tiistaina 15.9. - JJK Jyväskylä
EIF - Vasa - Wasa Footballcup
- +